Olemme kotimainen hosting-palveluntarjoaja ja aloitimme toimintamme jo vuonna 2000. Palveluidemme kulmakivenä on alusta asti ollut luotettavuus ja oikeasti toimiva asiakaspalvelu.

Palvelunhallintamme mahdollistaa palveluiden omatoimisen ylläpidon. Tarvittaessa kuitenkin hyvin koulutettu ja huippuasenteella varustettu asiakaspalvelutiimimme auttaa ongelmatilanteissa niin sähköpostitse kuin puhelimitsekin. Näistä asioista saammekin paljon kiitosta asiakkailtamme. Asiakaskuntamme koostuu kaiken kokoisista yrityksistä niin yksityiseltä kuin julkiseltakin puolelta.

Domainkeskuksen moderni ja huipputurvallinen datakeskus sijatsee Turun keskustassa. Muun muassa saumattomasti kahden operaattorin kautta kulkevat verkkoyhteydet ja dieselgeneraattorivarmennettu sähkön syöttö varmistavat asiakkaidemme palveluiden jatkuvan toiminnan.

Soliditetin kansainvälisesti tunnettu luottoluokitus eli Rating toimii ovenavaajana kaikissa niissä yli 200 maassa, joissa Soliditet tai sen sisaryhtiöt toimivat.

Asiakkaat

SOK keskitti verkkotunnusten rekisteröinnin Domainkeskukselle vuonna 2003 uuden verkkotunnuslain voimaanastumisen myötä. Tällä hetkellä Domainkeskus hallinnoi yli tuhatta kotimaista ja kansainvälistä SOK:n verkkotunnusta ja vastaa verkkotunnusten uusista rekisteröinneistä, uudistuksista sekä nimipalvelinasetusten muutoksista yksilöllisen sopimuksen mukaisesti.

"Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Domainkeskuksen kanssa. Palvelu on korkeatasoista ja toimivaa. Keskittämällä domainosoitteiden ja nimipalveluiden hallinnan Domainkeskukselle, olemme saaneet malliesimerkin keskittämisen hyödyistä sen sijaan, että palvelut olisivat hajallaan eri operaattoreilla. Liiketoiminnalle tärkeiden verkkotunnusten keskittämisellä suurien verkkotunnusmäärien hallinnointi on helppoa ja kustannustehokasta, eikä esimerkiksi huolta tärkeän verkkotunnuksen päättymisestä vahingossa ole", kertoo SOK:n vastaava palvelupäällikkö.



Onecapital Oy on laskutus- ja perintäpalveluihin erikoistunut yritys, joka tunnetaan mm. Finvoicer-laskutuspalvelusta. Euronic Oy on vastannut Onecapitalin vaativista palvelinratkaisuista yli viiden vuoden ajan. Yhteistyötä on myöhemmin laajennettu myös työasematukeen ja –ylläpitoon.

"Liiketoiminnalle tärkeiden laskutus- ja perintäjärjestelmien jatkuva toimivuus on elinehto yrityksellemme. Euronic on suoriutunut palveluntarjoajana erinomaisesti eikä yllättäviä katkoksia ole ollut kertaakaan", kertoo Onecapitalin toimitusjohtaja Tuomas Koivisto.

      



Hällström (Hällström LTD, Partnership) on vuonna 1994 perustettu ICT- ja turva-alan asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkaille videovalvontapalveluita, järjestelmätukiratkaisuja sekä yritysten konsultointi- ja koulutuspalveluja. Ydinosaamisemme on IP-teknologiaan perustuvat valvontakamerajärjestelmät sekä niiden hallinta- ja ylläpitopalvelut.

Miksi käytätte palvelua / palveluitamme?
Verkkopalveluiden korkea saavutettavuustaso sekä ammattitaitoinen asiakastuki.

Onko meistä koitunut hyötyä yrityksellenne? Jos on, niin millaista?
Verkkopalveluiden toimitusnopeus on kilpailuetu yrityksellemme. Se, että palvelut tuotetaan suomessa antaa vakautta ja turvallisuutta yrityksemme asiakkaille

Kenelle voisitte suositella meitä (tai mitä palveluja haluaisitte suositella muille)?
Pk -yrityksille, jotka tarvitsevat luotettavia konesalipalveluita.

Minkä arvosanan antaisit palvelustamme asteikolla 4-10
Pitkäaikaisen asiakkuutemme perusteella voimme antaa arvosanan 10. Tämä perustuu hyvään ja asiantuntevaan asiakaspalveluun sekä teknisten toimitusten luotettavuuteen.

TJ, FM Jyrki Hällström
Hällström LTD Partnership





"JST realisointi on konkurssipesien, rahoitusyhtiöiden, muiden yritysten ja yhteisöjen sekä yksityishenkilöiden omaisuuserien realisointiin keskittynyt yritys. Uusien kotisivujen tullessa ajankohtaisiksi käännyimme Domainkeskuksen puoleen. Yhteistyö Domainkeskuksen kanssa sujui hyvin. Saimme kotisivut pystyyn nopealla aikataululla ja kohtuullisin kustannuksin. Lisäksi käyttöömme rekisteröitiin uusi .com päätteinen domain. Suosittelemme Domainkeskuksen Avaimet käteen- palvelua kaikille, joilla ei ole aikaa tai osaamista itse kotisivujen tekemiseen. Palvelu oli erinomaista!"



"Tarjoan erilaisia mainostoimisto- ja tuoteinformaatiopalveluita. Halusin uusille kotisivuilleni tekijän, joka on osaava ja kiinnostunut tämän tyyppisestä ja kokoisesta hankkeesta. Briefissäni tunsin että minua kuunneltiin. Aineiston toimituksen jälkeen ei tarvinnut pidellä kädestä, ja sain miltei valmiin ehdotuksen lyhyen ajan kuluttua. En anna kouluarvosanoja (koska emme ole koulussa): minun maailmassani on vain kahta sorttia hankkeita, onnistuneita ja niitä muita. Tämä kotisivuhanke kuuluu ensin mainittuihin, se vastaa asiakkaan odotuksia ja toimii tarkoituksessaan. Olen huono suosittelemaan ketään, mutta koskaan ei tiedä, kuka tulee vastaan ja mitä hän tarvitsee. Internet-asioissa minulla on silloin nimi valmiina."

Mikko Luoto
Performer