

Mikä on Seravo?
WordPress-palvelimiin ja niiden ylläpitoon erikoistunut Seravo on vuonna 2011 Tampereelle perustettu premium-tason hostingpalvelu. Alkutaipaleella Seravo keskittyi Linux-palvelinjärjestelmien ylläpitoon, mutta melko nopeasti huomasikin, että asiakkailla oli yksi tietty yhteinen tarve. Monet asiakkaat nimittäin tarvitsivat apua WordPressillä rakennettujen verkkosivustojen kanssa.
Tästä syntyi idea tarjota premium-tason hosting- ja ylläpitopalveluita erityisesti WordPress sivuille, joka onkin ollut Seravon päätuote jo vuodesta 2014 lähtien. Tinkimättömän kehitystyö yhdistettynä maailmanluokan asiakaspalveluun on mahdollistanut Seravon nousun markkinajohtajaksi Suomessa. Eikä tämä ole rajoittunut pelkästään kotimarkkinoille, sillä muutamien viime vuosien aikana Seravo onkin vahvistanut jalansijaa jo ulkomaisilla WordPress hostingmarkkinoilla. Nykyään Suomen ulkopuolelta löytyykin jo hyvä määrä kansainvälisiä asiakkaita, joita helpottavat Seravon ympäri maailmaa sijaitsevat palvelimet.
Ympäristö ja arvot
Seravo pyrkii toiminnassaan mahdollisimman kestäviin ratkaisuihin. Tästä johtuen Seravo pyrkiikin kompensoimaan kaikki toiminnasta aiheutuvat päästöt mahdollisimman tehokkaasti ja tavoitteena onkin hiilineutraalius. Vuonna 2019 jopa 79 % Seravolla ylläpidossa olevista verkkosivustoista toimi ympäristöystävällisellä energialla. Niiden konesalien osalta, joissa on jouduttu edelleen köyttämään fossiilisia polttoaineita, on Seravo investoinut soiden entisöimiseen nollatakseen aiheutuneet hiilidioksidipäästöt. Tämän lisäksi Seravo on vuosien varrella kompensoinut päästöjään muun muassa tekemällä lahjoituksia hiilipörssille, hankkimalla suometsää hiilinieluksi ja hyödyntänyt mahdollisimman paljon ympäristöystävällistä sähköä. Näistä toimenpiteistä johtuen Seravo onkin Suomen ensimmäinen IT-yritys, joka on hyväksytty mukaan Keskuskauppakamarin ilmastositoumukseen.
Vahvasta Linux-taustastaan johtuen Seravo pyrkii hyödyntämään mahdollisimman paljon avointa lähdekoodia. Omien sanojensa mukaan Seravo pyrkiikin olemaan mukana luomassa maailmaa, jossa kulttuuri ja kauppa kukoistaa ja jossa jokainen ihmiskunnan jäsen voi vapaasti parantaa aiempien sukupolvien käden jälkiä avoimien standardien ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla.
Maailman nopeimmat palvelimet
Googlen työntekijöiden julkaisema webhotellipalveluntarjoajien nopeusvertailusivusto ismyhosfastyet.com arvioi Seravon palvelimien olevan maailman nopeimmat WordPressiin erikoistuneista palveluntarjoajista. Miten tämä ainutlaatuinen nopeus on saavutettu?
- Alusta alkaen WordPressiä silmällä pitäen rakennettu palvelinympäristö.
- Kotimaisella Linux-osaamisella viritetyt palvelimet.
- PCIe NVMe -kiintolevyt, jotka ovat nopeampia kuin SSD.
- Maailmanluokan MariaDB-tietokantaosaaminen.
- Avoimen lähdekoodin eturintamassa.
- Aina uusin PHP-versio saatavilla.
- Kaikki välimuistit vakiona.
- HTTP/2 ja HTTPS kaikilla asiakkailla, aina.
- Sisäänrakennettu kuvien optimointi.
- 24/7-valvonta, joka tarkkailee myös sivuston latautumisnopeutta.
Voit tutustua Seravon palveluihin täällä.
Seravo ja Domainkeskus ovat sisaryhtiöitä.
Hanki .at ja .ch domainit sekä hosting-palvelut edullisesti kumppaniltamme Hoststarilta osoitteesta hoststar.at tai hoststar.ch